Valmistuneiden kokemuksia
Miina ja Elli
Pääsimme Suomen Amerikkalaisen jalkapallon maajoukkueen mukaan Vantaalla järjestettyihin EM-kisoihin, ja sitä edeltävälle harjoitusleirille kesällä 2018. Laji oli molemmille täysin vieras, joten lähdimme reissuun ilman ennakkoluuloja ja innokkaina oppimaan. Reissu oli ainutlaatuinen tilaisuus päästä näkemään kovatasoisen joukkueen toimintaa ja valmistautumista kisoihin.
Ensimmäisestä päivästä lähtien pelaajat ottivat meidät hyvin vastaan, ja saimme kiitosta tekemästämme työstä. Pitkiksi venyneetkään päivät eivät tuntuneet rankoilta, kun ilmapiiri joukkueessa oli niin positiivinen ja rento.
Joukkueen huoltotiimiin kuului lisäksemme neljä fysioterapeuttia, joilta saimme apua aina tarvittaessa. Huoltotiimissä toimiminen oli molemmille uutta ja yllätyimmekin lihashuollon tärkeydestä, ja sen henkilökohtaisesta suunnittelusta jokaista pelaajaa varten. Hieronnan lisäksi pääsimme tekemään erilaisia huoltotiimille kuuluvia tehtäviä, kuten urheiluteippauksia.
Vaikka kokemus oli itsessään suhteellisen rankka opittavan määrän ja pitkien päivien takia, emme kadu, että lähdimme mukaan. Molemmille reissu vahvisti halua työskennellä tulevaisuudessakin urheilun parissa. Koko reissun kruunasi Suomen EM-pronssimitali!
Timo Urpinen
Pääsin keväällä koulun kautta pyöräilyjoukkueen mukaan huoltamaan ja hieromaan kisaajia Belgiaan. 14.3.2018 lähdin ventovieraan kanssa ajamaan kohti uutta ja jännittävää.
Reilusti yli 6000km autoilua, välillä ihan pirun pitkiä päiviä ja upeita nuoria urheilijoita. Reissussa opin todella paljon uutta pyöräilystä ja omasta tulevasta ammatistani. Pyöräilyn raakuus ja sen suosio esimerkiksi Belgiassa on jotain, mitä en voinut edes kuvitella matkaan lähtiessäni. Sain seurata sivusta monta kisaa, joista viimeisin oli Ranskassa, Paris-Roubaix juniors. Se on todella raaka kisa, jossa osa matkasta ajetaan paikoittain todella huonokuntoisilla mukulakivillä. Kisa päättyy Roubaixin velodromille, joka oli täynnä huutavia ja taputtavia ihmisiä katsomassa kisoja. Tunnelma oli upea. 9.4. saavuin Suomeen, mukanani paljon muistoja ja uutta tietoa.
Kiitoksia vielä Turun Hierojakoululle ja Fincyclingille tästä upeasta mahdollisuudesta. Siitä otettiin kaikki irti.
Eero Aaltonen
Ammattilaisurheilijan urani aikana oli selviö, että tulevaisuudessa, kun ura päättyy, haluan terveysalalle. Koska käytäntö on ollut minulle aina paras tapa oppia, niin hyvin nopeasti nousi esiin hierojan ammatti ja sitä kautta TYA – maineensa takia.
TYA:n mahdollistamana onnistui myös kolmen viikon mittainen työharjoittelu koripallojoukkue Helsinki Seagullsin kanssa. Siellä sai hyvän kuvan siitä, mitä urheilujoukkueessa toimiminen vaatii myös lihashuollon osalta.
Tähtäin on itsellä aina ollut korkealla ja tiesin jo ennen TYA:lle tuloa, että haluan jatko-opiskelemaan. Opiskelin OOKK:ssa Osteopatiaa (2017-2021) ja näin jälkiviisaana on helppo sanoa, että TYA on tarjonnut erinomaisen pohjan anatomian/fysiologian saloihin.Käyppä tsekkaan yritykseni nettisivut www.modernmovementclinic.com ja seuraa meitä somessa @mmclinic Sieltä löytyy meidän rautaiset ammattilaiset!
Antti Utriainen
Valmistuin TYA:lta koulutetuksi hierojaksi ja urheiluhierojaksi vuonna 2016. Opinnot olivat erittäin monipuolisia ja eri osa-alueista sekä työharjoittelusta muodostuikin looginen ja selkeä kokonaisuus. Kaiken kaikkiaan opinnot antoivatkin todella hyvät valmiudet alkaa harjoittamaan hierojan työtä itsenäisesti. Opiskeluiden aikana olin myös kaksi viikkoa Teneriffalla yhdessä suomalaisen huipputason yleisurheilijan kanssa toimien tämän hierojana kesken rankan harjoitusjakson. Tällöin pääsin läheltä seuraamaan huippu- urheilijan harjoittelua ja se auttoi myös selventämään kuvaa urheilijan lihashuollon tarpeesta. Tämä kokemus kehitti huomattavasti osaamistani urheiluhieronnan osalta.
Perustin oman yritykseni jo opiskeluiden loppuvaiheessa ja toimipaikkani sijaitsee Salon keskustassa. Asiakkaita on riittänyt todella hyvin ja työpäivät ovatkin useasti venyneet lähes kellon ympäri. Voit tutustua palveluihini osoitteessa www.hierontapalveluanttiutriainen.com
Petja Leppänen
Valmistuin koulutetuksi hierojaksi ja urheiluhierojaksi TYA-oppilaitoksesta elokuussa 2017. Kouluttautumaan lähdin pitkään työelämässä mukana olleena ns. avoimin mielin. Täydellistä suunnitelmaa tulevaisuuteen ei ollut, mutta pian huomasin hoitotyön mielekkyyden. Jo alkuvaiheessa sain hyvää palautetta asiakkailta ja tämä lisäsi luonnollisesti sekä motivaatiota opiskeluun, että itseluottamusta omiin käden- ja vuorovaikutustaitoihin. Tiivis vuoden koulutus antoi vankan pohjan hierontatyöhön ja työharjoittelujaksot TuTo Hockeyn ja FC Interin edustusjoukkueiden kanssa antoivat runsaasti näkemystä myös urheilun parissa toimimisesta.
Koulun jälkeen päätin laittaa itseni ja ammattitaitoni peliin. Toimin tällä hetkellä itsenäisenä ammatinharjoittajana Satama Wellness`n tiloissa aivan Turun ydinkeskustassa osoitteessa Puutarhakatu 17 A 32.
Minuun voi tutustua lisää osoitteessa www.hierontapetjaleppanen.fi ja seurata minun tekemisiäni myös sosiaalisessa mediassa.
Tervetuloa tutustumaan!